Kovat pakkaset koettelevat myös koiria

05.02.2018
Kovilla pakkasilla pitää huomioida erot eri rotujen kylmänkestävyydessä. Etenkin hyvin pienet tai karvattomat rodut eivät juuri kestä kylmää. Myös vanhojen koirien heikentynyt verenkierto ja pentujen huono ruumiinlämmön säätelykyky vaikuttavat kylmänkestävyyteen. Kun on todella kylmä, on huolehdittava, että myös ulkokoirat pääsevät sisätiloihin lämmittelemään.

Kylmällä säällä ulkoiltaessa koiran eleitä ja liikkeitä tulee seurata, jotta huomataan milloin koira on vietävä lämpimään. Koiran omistaja on paras tulkitsemaan omaa koiraansa, sillä samassa rodussakin yksilöiden välillä voi olla eroja kylmänsietokyvyssä. Kun koiralla on kylmä, se saattaa nostella jalkojaan, köyristellä selkäänsä ja ravistella päätään. Lisäksi koiralla saattaa ilmetä liikkeiden hidastumista ja lihasvapinaa.

– Koirien kylmänkestävyydessä on suuria eroja. Esimerkiksi pohjoismaiset pystykorvat ja arktiset vetokoirat kestävät hyvin kylmää. Karvattomille ja pohjavillattomille roduille pakkaset ovat pahempi paikka. Kylmänarkojen rotujen lenkit kannattaa pitää pakkasilla maltillisina, toteaa Kennelliiton viestintäpäällikkö Miia Lahti.

Eläinsuojeluasetuksessa määrätään, että ulkona saa ympärivuotisesti pitää vain sellaisia koirarotuja, jotka soveltuvat jatkuvaan ulkona olemiseen. Näilläkin roduilla on oltava rakenteiltaan tiivis ja tarvittaessa lämpöeristetty koppi. Suositusten mukaan kopin sisälämpötilan tulisi olla vähintään +5 astetta koiran ollessa kopin sisällä. Kovilla pakkasilla ulkokoiratkin on syytä siirtää sisätiloihin yön ajaksi tai niille on syytä hankkia lämmitettävä koirankoppi.

Koiraa ei saa jättää kovilla pakkasilla odottelemaan ulos esimerkiksi kaupassa käynnin ajaksi. Ulkoillessa koiran on hyvä pysyä koko ajan liikkeessä. Koiraa ei myöskään voi pakkasilla jättää pitkäksi aikaa autoon, joka viilenee kylmässä ilmassa nopeasti. 

Lähde: https://www.kennelliitto.fi/


17.03.2023Kiireinen kevät on täällä
04.09.2022Kissala on täynnä
16.08.2022Loukutus, Housunkylä
07.08.2020Laaja loukutus
30.08.2019Tunnistusapua, Ähtäri
07.03.2019LEIKKAUSKAMPANJA!!
03.02.2019Joutsen sai avun
17.01.2019TIEDOTE
19.09.2018Olisi hommia!
05.05.2018LÄHDE MUKAAN TIIMIIMME!
03.05.2018Info-tilaisuus lukiolla
07.04.2018Etsitään sijaiskoteja!
07.04.2018Keskisen keräys oli menestys!
02.04.2018Hyvää pääsiäistä!!
23.02.2018Tilannekatsaus
17.02.2018Kiitos talviriehassa kävijöille <3 !!
05.02.2018Kovat pakkaset koettelevat myös koiria
31.01.2018Kissojen kohtelu ala-arvoista
02.12.2017Eläintiimi mukana Töysän Joulumyyjäisissä!!