Eläimen adoptio

Mikäli kiinnostuit tarjoamaan kotia eläimelle, muistathan, että kyseessä on pitkäaikainen ystävyys ja koko perheen tulee olla yhtä mieltä eläimen hankinnasta. Emme luovuta eläimiä alle 18-vuotiaille.

Osa kissoistamme on viettänyt elämänsä ulkona, heikolla hoidolla tai ollut löydettäessä huonossa kunnossa. Kuten aivan normaaleille, terveinä hankituille eläimille, voi näille kissoille tulla myöhemmin sairauksia, jotka vaativat erityishoitoa. Tuleva omistaja sitoutuu tarjoamaan eläimelle kaiken tarpeellisen hoidon.

Emme luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi kuin äärimmäisissä poikkeus tapauksissa. Pentuja emme luovuta ulkoileviksi lainkaan.

Kissat luovutetaan AINA eläinlääkärin tarkistamina, rokotettuina, pennut vähintään 12-viikkoisina, useasti madotettuina, sirutettuina ja loishäädettyinä. Mikäli tässä on joskus poikkeus, asia keskustellaan tulevan omistajan kanssa ja siitä tehdään erillinen sopimus.

Eläimestä tehdään AINA kirjallinen sopimus, joka takaa sen, ettei eläin joudu kiertoon ja omistajilla on jatkossakin yhdistyksen tuki käytettävissä.


TÄRKEÄÄ!

Oletko kiinnostunut tarjoamaan kodin löytökissalle, heitteillejätetylle kissalle tai vaikkapa kodinvaihtajalle?

On asioita, joita toivomme kaikkien pohtivan etukäteen ja harkitsemaan eläimen hankintaa perinpohjin. Yhdistyksemme antaa aina neuvoja ja tiedot luovutettavasta eläimestä.
Ja erityisadoptioiden kohdalla meiltä saa hyvinkin kattavat tiedot eläimestä, sekä tarkat hoito-ohjeet. Kaikkien eläinten historiaa emme kuitenkaan tiedä. Joistakin saamme jopa rokotuskortit mukaan ja toisista emme tiedä yhtään mitään ajalta, ennen eläimen tuloa yhdistyksellemme.

Yleensä nämä löytökissat ovat taustaltaan epämääräisiä. Tämä taas tarkoittaa sitä, ettei näitä pörröisiä, kesyjä, arkoja, epäluuloisia, luottavaisia, pentuja, aikuisia, liiterissä syntyneitä, hylättyjä, unohdettuja, kaltoin kohdeltuja ei ole koskaan rokotettu, loishäädetty, madotettu tai ylipäätänsä hoidettu, kuten kuuluisi. Tästä syystä moni näistä mirreistä kuljettaa mukanaan erilaisia kissojen viruksia, loisia tai muuta, esimerkiksi populaatioiden kohdalla sisäsiittoisuudesta johtuvia ongelmia, kuten esimerkiksi sisäisiä epämuodostumia tai niillä voi olla eriasteisia kehityshäiriöitä. Ongelma näissä on se, että läheskään aina ne eivät näy päällepäin lainkaan.

Kun kissa lähtee meiltä uuteen kotiin, sen on aina eläinlääkäri tutkinut. Madotukset hoidetaan ja kissat rokotetaan. Ja mikäli korvapunkkia tai väiveitä havaitaan, ne häädetään.
Silti riski sairastumiseen on olemassa. Muutos kissan elämässä, esimerkiksi uusi koti, uusi ruokavalio, stressi, rokotus, leikkautus jne. ovat syitä, miksi jokin virus voi aktivoitua tai jokin sisäinen ongelma voi alkaa näyttää yhtäkkiä oireita.

Tulevan omistajan tulisikin perehtyä asiaan ennen eläimen hankintaa ja tiedostaa olemassa olevat riskit. Me myös kerromme asioista ja aina voi kysyä, jos jokin mietityttää. Uuden omistajan tulee tiedostaa vastuu eläimestä ja ymmärtää olemassa olevat riskit.

Luovutushetkellä ja jo ennen sitä, kerromme kaikki meillä olevat tiedot kissasta ja myös luovutuksen jälkeen olemme yhteydessä uuteen kotiin. On tärkeää noudattaa ohjeita, jotka annamme ja ymmärtää, että eläinsuojelutyö jatkuu myös kissan uudessa kodissa, omistajan toimesta.
Toisinaan ilman ongelmia ja toisinaan kunnon ongelmavyyhdin kanssa.
Kissojen luovutushinta kattaa osittain eläimestä koituneet hoitokulut. Yleensä se ei edes riitä. Tällä kuitenkin takaamme eläinlääkärikäynnit seuraaville kissoille.

Kiitos kaikille, jotka ovat antaneet kodin kauttamme kotia etsineille kissoille. Kiitos myös kuulumisista ja kuvista. Niitä on aina kiva saada.


Kaikki kissoista saadut tulot käytetään lyhentämättömänä eläinten hyväksi!